1000 punnerrusta ja mitä haasteista voi oppia
Joskus tavoitteiden saavuttaminen kestää odotettua kauemmin. Silloin maaliin pääseminen tuntuu vain entistä paremmalta. Sunnuntaina To Do -listassani luki “tee jotain vaikeaa”, joten päätin kokeilla menisikö eräs ikuisuusprojekti vihdoin läpi.
Viime syksynä kilometri askelkyykkyjä -projektin jälkeen aloin harjoittelemaan 1000 kyykkyä -haastetta varten. Tavoite oli lopulta verrattain helppo.
En kuitenkaan koskaan maininnut, että otin samaan aikaan päämääräksi myös tuhat punnerrusta. (Uusille lukijoille tiedoksi: Kaikki nämä tapahtuvat toki taukojen kanssa, mutta tasaista tahtia yhden session aikana.)
Siinä vierähtikin sitten yli vuosi.
Ylävartalon voimille lähtökohdat olivat huomattavasti heikommat kuin kyykyille. Sain hyvänä päivänä ehkä kymmenen punnerrusta kerrallaan ja yritykset jatkaa tasaista vauhtia edes muutama toisto per minuutti törmäsivät nopeasti seinään.
Helpotin harjoittelua tekemällä polvet maassa -punnerruksia, enkä päässyt edes niissä kovin pitkälle. Katsoin parhaaksi luovuttaa, tai ainakin hyllyttää projekti toistaiseksi.
Siitä asti olen treenannut punnerruksia jokseenkin satunnaisesti. Kehonpainoharjoittelun kausina ne kuuluvat tietysti vakioliikkeiden valikoimaan, mutta välillä innostun muista lajeista ja otan taas pari askelta takapakkia.
Kehitystä tapahtui siten tuskallisen hitaasti. Haastetta varten pitämäni treenilista lähinnä ilkkui ja muistutti epäonnistumisesta aina silmiini osuessaan. Missään vaiheessa en ajatellut, että tavoite olisi ollut edes näköpiirissä.
Kunnes sunnuntaina päätin pitkästä aikaa kokeilla punnerrustavoitetta mini-misogina.
Valitsin aikarajaksi kolme tuntia ja punnerrukset tehtäväksi tasan minuutin välein:
Ensimmäiset 100 minuuttia 6 punnerrusta per minuutti - yhteensä 600.
Loppuaika eli 80 minuuttia 5 punnerrusta per minuutti - yhteensä 400.
En olisi voinut valita tahtia paremmin itselleni sopivaksi. Aivan ensimmäisen jakson lopussa kuuden sarjat alkoivat tuntua raskaalta, joten helpompiin viiden sarjoihin siirtyminen auttoi huomattavasti. Tahdonvoimaa tarvittiin vasta aivan lopussa viimeisen 15-30 minuutin aikana.
Lopputuloksena siis tuhat punnerrusta kolmessa tunnissa.
Kiva, mutta mitä tästä opimme?
#1 Polku on kiemurteleva
Edistyminen ei ole aina suoraviivaista. Mitä isompi tai vaikeampi projekti, sitä epätodennäköisempää tasainen päämäärää kohti kulkeminen on.
Alussa yleensä kuvittelemme, että matka jatkuu vailla keskeytyksiä, harha-askelia tai takapakkeja. Sen kuin päättää tehdä työtä ja kulkea askel askeleelta maaliin.
Niinhän se täytyykin tehdä, mutta käytännössä jokainen askel ei mene oikeaan suuntaan. Välillä tuntuu siltä, että on täysin eksynyt tai päättää turhautuneena vaihtaa eri polulle. Joskus sitä kiertää ympyrää ilman minkäänlaista edistystä.
Luulin suurimman osan vuodesta, että olin haasteen suhteen epäonnistunut, eikä mitään ei edes tapahdu tällä saralla, kunnes yhtäkkiä tuuletinkin jo perille pääsyä.
Monet elämänmuutokset menevät samalla tavalla. Ensin saattaa tuntua pitkään siltä, että mitään kehitystä ei tapahdu, kunnes yhtäkkiä asia onkin itsestäänselvä osa rutiineja.
#2 Saavutukset ovat oikeasti helpompia kuin miltä ne vaikuttavat
Tuhat punnerrusta kuulostaa ehkä paljolta, mutta kysymys kuuluu: Kuinka monta saan ilman taukoja? Vastaus: 25.
Se ei ole liikuntaa harrastavalta mieheltä erityisen paljon. Monet lukijoista pystyvät epäilemättä parempaan.
Veikkaisin, että melko harva on kuitenkaan tehnyt samaa haastetta, koska se vaatii työtä ja aikaa. Valmius tehdä sinnikkäästi töitä on usein tärkeämpi ominaisuus kuin synnynnäiset lahjat tai muut taidot.
Ehkä punnerruksiin kuluu yhden tunnin sijasta kolme tai viisi tuntia. Tai kirjan kirjoittamiseen puolen vuoden sijasta neljä vuotta. Mutta tärkeintä on se, että aloittaa asian tekemisen, eikä lopeta ennen kuin se on valmis.
Suuri osa menestymisestä tapahtuu samalla tavalla. Ei tarvitse olla paras jossain asiassa. Keskivertokin riittää, jos on valmis jatkamaan tasaisella tahdilla pidempään kuin muut.
Lopuksi
Jälleen kerran näistä kestävyysprojekteista on enemmän hyötyä pääkopalle kuin lihaksille.
Sain toki tavoitteen täyttyessä hetkeksi hienon onnistumisen tunteen. Mutta ainakaan muutaman päivän palautumisen jälkeen en saanut yhtään sen enempää punnerruksia kuin ennen haastetta.
Tärkeämpää on uusien ajatusmallien sisäistäminen. Niistä voi jäädä pysyviä ja positiivisia tuloksia elämän muille osa-alueille.
Siksi tulen tekemään vaikeita asioita myös jatkossa.