Parempia esikuvia miehisyydelle

Parempia esikuvia miehisyydelle

Edellinen päivitykseni miehisyyteen ja Andrew Tateen liittyen poiki muutamia melko värikkäitä kommentteja, joita en valtaosin kokenut tarpeelliseksi julkistaa. Eräs niistä sisälsi kuitenkin aiheellisen kysymyksen:

“Kuka on sinun mielestäsi tällä hetkellä paras esikuva miehille?”

Eli mikäli Romaniassa pidätettynä oikeudenkäyntiä odottava somejulkkis ei ole hyvä esikuva, niin kuka sitten?

Kysymys ansaitsee vastauksen. Tosin aion osittain sivuttaa sanan “paras”.

Miehisyys voi tarkoittaa niin montaa eri asiaa, että on täysin mahdotonta valita yhtä henkilöä ylitse muiden.

Kukaan ihminen ei myöskään ole täydellinen. “Paras esikuva” asettaa riman tasolle, josta ei voi seurata mitään muuta kuin pettymyksiä. On parempi mallintaa eri puolia eri ihmisistä.

Mutta annan muutaman esimerkin ihmisistä joita seuraan usein. Kaikki seuraavista miehistä toimivat jollain tavalla itsensä kehittämisen alalla. Suurin osa heistä on näkynyt tämänkin sivuston artikkeleiden lähteinä, joten toimivat jo eräänlaisina esikuvina.

Lopuksi kerron, mikä heitä kaikkia yhdistää.

Pavel Tsatsouline

Entinen Neuvostoliiton Spetsnaz-erikoisjoukkojen valmentaja sekä kahvakuulan länsimaihin tuonut voimaharjoittelun asiantuntija (StrongFirst.com). Tsatsouline keskittyy nimenomaan voiman lisäämiseen, ei niinkään lihasten koon kasvattamiseen.

Yksi parhaista podcast-jaksoista aikoihin on Pavel Tim Ferrissin vieraana (alla).

Mielenkiintoisinta on toki itse haastattelun sisältö voimaharjoittelun metodeista. Miehisyyden ja tämän artikkelin aiheen kannalta huomioitavaa on myös, kuinka Tsatsouline puhuu. Rauhallisesti, selkeästi ja mahdollisimman yksinkertaisesti kommunikoiden.

Itsevarmaa ulosantia auttaa absoluuttisen huolellinen ja läpikotainen perehtyminen aiheeseen. Näin hyviä valmentajia on todella harvassa.

 
 

“Calm is contagious.”
— Pavel Tsatsouline

Tim Ferriss

Samalla voisin mainita itse Tim Ferrissin, joka on myynyt miljoonia self-help -kirjoja mm. tehokkaamman työnteon, fyysisen terveyden sekä oppimistaitojen kehittämisen aiheista.

Ferriss on menestynyt monella eri osa-alueella, mutta lähes miljardi latauskertaa kerännyt podcast on noussut ylitse muiden. Hänestä on tullut kokemuksen myötä erinomainen haastattelija, joka saa näennäisen vaivattomasti vieraistaan paljon irti.

Siksi vieraisiin lukeutuu mm. Arnold Schwarzenegger, Jerry Seinfeld, Hugh Jackman, LeBron James ja monia muita maailman huippuja omissa lajeissaan.

Ferriss on myös avoin omista haasteistaan (masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö) sekä traumoistaan. Tämä vaatii paljon rohkeutta ja arvostan sitä suuresti.

Andrew Huberman

Entinen nyrkkeilijä, nykyinen neurotieteen professori Stanfordin yliopistossa. Juontaa myös suosittua Huberman Lab -podcastia, jonka tarkoitus on jakaa tieteellisiin tutkimuksiin perustuvaa terveystietoa.

Vaikka Huberman pitäytyy valtaosin rationaalisessa ja faktapohjaisessa ajattelussa sekä tiedon jakamisessa, ei hän silti epäröi sanoa haastattelussa “I love you” Ukrainasta palanneelle ystävälleen Lex Friedmanille.

 
 

Peter Attia

Entinen kirurgi, nykyinen yksityislääkäri ja jälleen podcast-juontaja (kyllä, kuuntelen paljon podcasteja). Peter Attia Drive on ainakin tällä hetkellä mielestäni yksi parhaita tiedonlähteitä fyysisen terveyden ja suorituskyvyn saralla.

Attian yksi harrastuksista on “rucking” eli 25kg painava reppu selässä patikointi - mieluiten kovalla helteellä. Olkapääleikkaus on sittemmin hieman hidastanut menoa.

 
 

Layne Norton

Ylläolevan jakson vieras eli lihasproteiinisynteesiä tutkiva tohtori Norton on puolestaan tiedemiehen uransa ohella kilpaillut sekä kehonrakentajana että painonnostajana.

Dominic D’Agostino

Ketoosin vaikutuksia elimistöön ja mm. syöpään tutkiva D’Agostino on mm. suorittanut 265 kilon maastavedon viikon paaston päätteeksi.

 
 

Jari “Bull” Mentula

Vielä yksi hieman kotoisampi esimerkki. Mentulan tekemisiä tunnen hieman vähemmän, mutta sen mitä olen miehestä kuullut ja lukenut on ollut varsin positiivista. Kehonrakennus on jäänyt vähemmälle sairastumisen jälkeen, mutta “Bull” näyttää ymmärtävän elämässä olevan muutakin tärkeää.

Mitkä asiat heitä yhdistävät?

Kaikki näistä miehistä ovat ikuisia oppijoita. He kehittävät kehonsa lisäksi myös aivojaan.

Kaikki luovat jotain arvoa maailmaan. Erityisesti joko uuden tiedon tutkimista ja löytämistä tai tiedon jakamista. Kaikki haluavat auttaa muita voimaan paremmin. Koska ei riitä “olla mies”, vaan tärkeintä on “olla hyvä mies”.

Kukaan heistä ei ole omaan napaansa tuijottelija, jonka ainoa tavoite on kerätä paljon rahaa tai päästä mahdollisimman monille treffeille. Nämä ovat korkeintaan sivutuotteita sen lisäarvon luomisesta ja hyödyksi olemisesta.

Kukaan ei uhoa omalla maskuliinisuudellaan tai kutsu itseään “alfaksi”. Oikeiden miesten ei tarvitse yrittää liikaa.

Aivan erityisesti kukaan heistä ei levitä naisvihaa tai öykkäröi Twitterissä teini-ikäisille ilmastoaktivisteille… On vaikea edes keksiä mitään nolompaa ja vähemmän miehistä kuin koulukiusaaminen aikuisena.

Miehiä on monenlaisia

Vaikka valitsin tietoisesti tähän artikkeliin pääasiassa tiettyjä fyysisiä ominaisuuksia omaavia miehiä, miehisyys voi oikeasti näyttää monenlaiselta.

Tiedän vain pieniä vilauksia siitä, miten mainitut henkilöt toimivat ystävinä, kumppaneina tai vanhempina. Esikuvat niille osa-alueille voisivat näyttää melko erilaisilta.

Kukaan yllämainituista ei ole täydellinen. He myös myöntävät tämän itse.

Alla vielä bonusvideo aiheesta. Usein viisaita puhuva Beau of the Fifth Column kertoo tarinan maskuliinisuudesta ja kuinka kirjavalta voi näyttää, kun ryhmä sotilaita ja kokeneita taistelijoita kokoontuu yhteen.

Sekä siitä, kuka on lopulta porukan kovin kaveri.