Opi tunnistamaan narsistin anteeksipyyntö
On monta tapaa pyytää anteeksi. Suurin osa niistä on huonoja. Ei-vilpittömät anteeksipyynnöt ovat niin yleisiä, että kaikki eivät välttämättä edes tiedä miltä oikean anteeksipyynnön pitäisi kuulostaa.
Aloitan ääriesimerkistä, joka löytyy Kornin ‘Prey For Me’ -kappaleen kertosäkeestä:
Prey for me
I think I owe you an apology
Somehow you bring the violence out in me
I'm just a shell of what I used to be
Passion is sometimes a fucked up thing for me
Surullista kyllä, jotkut ihmiset voivat kuulla tämän ja pitää sitä oikeana anteeksipyyntönä, koska eivät ole koskaan kuulleet (tai antaneet) parempiakaan. Painotan kyseessä olevan ääriesimerkki.
Rivi riviltä:
“Luulen olevani anteeksipyynnön velkaa.” En tiedä vaan ainoastaan luulen. Olen sellaisen velkaa, mutta en missään vaiheessa oikeasti pyydä anteeksi.
“Jotenkin tuot väkivallan esiin minussa.” Aihe muuttuu anteeksipyynnöstä välittömästi oman väkivallan puolustamiseen ja uhrin syyttämiseen.
“Olen pelkkä kuori siitä, mitä olin ennen.” Narsisti ei ole kiinnostunut toisista ihmisistä tai tekemästään vahingosta, ainoastaan itsestään. Hän tekeytyy myös tarvittaessa uhriksi haaliakseen sympatiaa.
“Intohimo on joskus sekava asia minulle.” Anteeksipyyntö ja sen kohde on unohtunut jo kauan sitten. Tällä kertaa väkivaltaisuutta puolustetaan kehystämällä se intohimoksi.
Jos kuulet tällaisen “anteeksipyynnön”, juokse. Älä katso taaksesi. Toisaalta mikäli annat itse sellaisia, on aika vakavalle itsetutkiskelulle tai ammattiavulle.
“Anteeksi, jos sinusta tuntuu siltä, että…”
“I’m sorry you feel that way” on niin huono anteeksipyyntö, että siitä on tullut lähes meemi.
Pyytäjä ei pyydä anteeksi omia tekojaan, vaan vihjaa heikosti peiteltynä syytöksenä, että oikea ongelma tässä ovatkin sinun tunteesi ja loukkaantumisesi. Joten anteeksi nyt vaan, että koet tuolla tavalla.
Huomaa myös sana jos, jonka tarkoitus on myös välttää omaa vastuuta. “Anteeksi jos olet sitä mieltä, että se ei ollut okei.” Eli en minä oikeasti ole samaa mieltä, enkä pahoittele omia tekemisiäni vaan sinun reaktiotasi.
Vielä pahempi on mutta. “Anteeksi, mutta” tarkoittaa “en ole pahoillani” käytännössä riippumatta siitä, mitä tekosyitä mutta-sanan jälkeen seuraa.
“Pyysin jo anteeksi, eikö se riitä?”
Kun anteeksipyyntö annetaan pitkin hampain ja tarkoittamatta sitä oikeasti, ihminen saattaa sanoa oikeat sanat vain päästäkseen pois tilanteesta ja keskustelun aiheesta.
On mahdollista, että takana on aito häpeä omista teoista, jota anteeksipyytäjä ei kuitenkaan osaa kohdata tai kommunikoida, vaan pyrkii välttämään kaikin keinoin.
Syy voi myös olla laskelmallisempi ja manipuloivampi. Tällöin odotuksena on, että kunhan vain pyytää anteeksi niin asia on sitten sillä käsitelty. Toisella ei ole enää oikeutta keskustella aiheesta tai kysyä selventäviä kysymyksiä esimerkiksi siitä, miten anteeksipyytäjä kokee oman toimintansa, mitä hän oppi tilanteesta ja ymmärsikö oikeasti tehneensä väärin tai kuinka voidaan varmistua, ettei sama tapahdu enää uudestaan.
Ei-vilpitön anteeksipyytäjä kokee moiset kysymykset epäreiluina. “Minähän pyysin jo anteeksi, miksi tätä enää vatvotaan? Sanoin jo taikasanat, joiden ainoa tarkoitus on päästää minut pois vaikeasta tilanteesta.”
Lisäyksenä: “Pyysin jo anteeksi” on muuten erityisen ärsyttävä manipulaatioyritys silloin, kun ei ole edes pyydetty anteeksi. Olen aikoinani kokenut tämän jopa tekstiviesteinä, joissa on helppo skrollata koko keskusteluhistoria läpi ja todeta anteeksipyynnön loistavan poissaolollaan.
Selittely
”Yritin vain auttaa!”
“Minä vain vitsailin!”
”En olisi tehnyt niin, ellet sinä…”
Kaikenlainen selittely anteeksipyynnön sijasta tai sen yhteydessä tarkoittaa vastuun välttämistä. En hyväksy vian olevan minussa, vaan oikeasti ongelma on sinun huumorintajuttomuutesi. Myöhästyin koska oli ruhkaa - en siksi, että lähdin ruuhka-aikana liian myöhään. Korotin ääntäni, koska olin väsynyt.
Selittelyssä syytetään ketä tahansa muuta ihmistä, ulkoista tekijää tai olosuhteita. Pahimmillaan loukattua osapuolta itseään.
“Et tiedäkään kuinka pahalta minusta tuntuu”
Hyväntahtoinen ja oikeasti katuva ihminen voi pyytää huonosti anteeksi keskittymällä vain itseensä ja omiin tunteisiinsa.
Pyrkimys anteeksipyyntöön voi olla jo vilpitön, mutta itsekäs uhriutuminen ja syyllistyminen vie huomion toisen osapuolen tunteiden kuulemiselta. Anteeksipyytäjä näkee tilanteessa vain oman syyllisyytensä ja pahan olon tunteensa, jättäen toisen tunteet siten validoimatta.
“Olen niin pahoillani, tiedän tehneeni väärin, en ole pystynyt edes nukkumaan, en oikeastaan ansaitse anteeksiantoa, minusta tuntuu niin pahalta…” Minä, minä ja minä.
Tällainen anteeksipyyntö ei siis ole esimerkki narsismista, vaan tavallisesta itsekeskeisyydestä ja ymmärtämättömyydestä antaa toisen kertoa omasta kokemuksestaan.
Hyvä anteeksipyyntö
Miltä oikeasti hyvä anteeksipyyntö sitten näyttää ja kuulostaa?
Täydellisen oikeaa kaavaa ei tietenkään voi olla olemassa, koska jokainen tilanne on erilainen. Seuraavat elementit olisi kuitenkin hyvä olla mukana:
Oikeasti kuuntele, mitä satutetulla osapuolella on sanottavanaan. Älä vain odota vuoroasi tarjota selityksiä tapahtuneelle.
Validoi hänen tunteensa. Osoita, että ymmärrät.
Ilmaise oikeaa katumusta. Jos et tunne sitä, yritä ensin kuvitella itsesi toisen asemaan.
Pyydä anteeksi. Ilman kaikkia edellä mainittuja huonoja esimerkkejä. Ota vastuu kertomalla suoraan, mistä omasta teostasi pyydät anteeksi.
Ole valmis keskustelemaan siitä, kuinka vastaavaa tilannetta ei tapahdu enää jatkossa. Anteeksipyyntö voi olla vasta alku, joka mahdollistaa varsinaisen kommunikaation.