Oletko sohvaperuna tai toimistotuolibataatti?

Sana “sohvaperuna” luo ehkä mielikuvan ylipainoisesta laiskasta henkilöstä sohvalla syömässä sipsejä ja katsomassa televisiota. Ihmisestä joka ei harrasta liikuntaa ja hengästyy portaita noustessa.

Mielikuva saattaa olla harhaanjohtava.

Haluan esitellä “toimistotuolibataatin”:

Toimistotuolibataatti ei välttämättä pidä itseään sohvaperunana.

Hän ei ehkä ole edes ylipainoinen ja kykenee elämään ilman jäätelöä ja karkkia, vaikka niillä joskus herkuttelee. Punaviiniä ja tiramisua onkin sitten vaikeampi vastustaa.

Televisiota toimistotuolibataatti ei katso. Itse asiassa hän ei edes omista televisiota, eikä koskaan jätä tilaisuutta käyttämättä tämän faktan kertomiselle pientä ylpeyttä äänessään.

Toki hän saattaa viikonloppuna katsoa läppärin ruudulta Netflix-sarjaa seitsemän jaksoa putkeen sohvalla istuen, mutta ei koe itseään sohvaperunaksi. Ne sipsitkin puuttuvat.

Sitä paitsi hän liikkuu joskus. Vastahan viime keväänä oli yksi hyvä kausi, jolloin salilla tai lenkillä käyntejä tuli lähes joka viikko. Kunnes alaselkä (vai polviko se sillä kerralla oli?) alkoi vihoittelemaan. Kuukausi palauttavaa lepoa auttoi kipuun, mutta aikaa urheilun jatkamiselle ei ole sen jälkeen vielä löytynyt.

Toimistotuolibataatilla on nimittäin paljon kiirettä, ehkä hieman stressiäkin. Hän ei ole laiska, vaan parhaimmillaan jopa aikaansaava ja usein työn ääressä. Myös kotona ollessaan. Kokkaamiselle ei yleensä jää resursseja, mutta ruokaahan saa tilattua kotiin asti ja lisäksi bataatti on hyvä tekemään voileipiä.

Koska hän on niin toimelias - viikonlopun Netflix-koomaa lukuunottamatta, mutta täytyyhän kaikkien välillä myös levätä - ja taulukon mukaan normaalipainoinen, hän ei voi olla sohvaperuna. Mielikuva ei täsmää.

Onhan hän harkinnut jopa ostavansa sukset tänä talvena. Ja juo säännöllisesti pakuriteetä.

Tällöin toimistotuolibataatti voi hyvillä tai ainakin neutraaleilla mielin olla näkemättä totuutta itsestään.

Ihmisestä joka ei harrasta liikuntaa ja hengästyy portaita noustessa.

Harmittava totuus

Tarina perustuu tositapahtumiin - olen itse ollut toimistotuolibataatti.

Liikkumattomuus sekä liiallinen sokerin ja viljan syöminen rapautti hitaasti, mutta varmasti jo lähtöjään keskinkertaista kuntoani vuosien varrella. Luontokuvaus ja kiireetön pyöräretkeily onnistuivat harrastuksina vain hidastamaan laskua.

Aloin heräämään tilanteeseen kunnolla vasta pari vuotta sitten. Koska en ulkoisesti näyttänyt sohvaperunan esikuvalta, saatoin helpommin sivuuttaa fyysisen suorituskyvyn hitaan heikkenemisen.

Aineenvaihduntani ei kuitenkaan ollut enää täydessä toiminnassa. Aivosumu, väsymys ja yleistyneet migreenit olivat ensimmäiset oireet. Niitä olisi tulevaisuudessani seurannut metabolisen oireyhtymän merkit, todennäköisesti vähintään diabeteksen esiaste, myöhemmällä iällä sydänongelmat tai dementia. Ehkä kaikki niistä.

Nykyään liikun säännöllisesti ja elämänlaatu näyttää paranevan sitä myötä, kun kunto kohenee. Rakennan edelleen lähinnä peruskuntoa, toimivaa lihaksistoa ja parempaa aineenvaihduntaa, mutta se ei haittaa.

Pääsen vielä elämäni parhaaseen kuntoon myös ilman kiirettä.

Pääasia, että pidän huolta todellisesta kodistani eli kehostani.